Siirry suoraan sisältöön

Viikko 35

Tämä syksyinen viikko oli hyvä päättää 5.9. vietettävään Yrittäjän päivään, ja yhteistyökumppanimme, Rakkausleipurin, lättypöytään.

Valtakunnallisen Yrittäjän päivän järjestää Yrittäjän Päivä -säätiö, jonka tarkoituksena on yrittäjätoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden arvostuksen edistäminen. Päivää on vietetty vuodesta 1997 lähtien syyskuun 5. päivänä, ja se on kalenterissa virallinen merkkipäivä.

Ajopuuhat löytyi tällä viikolla varsin tiiviisti Tampereelta, ja hommaa oli jälleen yllin kyllin. Viikon varrelta löytyi muutama pienmuutto, ja reippaasti tavaranoutoja. Tyypillisten huonekalukuljetusten lisäksi matkassa kulki muun muassa heinäpaaleja. Niitä ponit pääsevätkin rouskuttelemaan Tallipihalla.

Siellä, missä ei muutettu tai tehty tavaranoutoja, löytyi kaatopaikkakyytejä turhalle tavaralle.

Yleensä tulee puhuttua suurempien tavaroiden kuljetuksista ja noudoista. Kuitenkin meidän kyydissä kulkee myös pienempi tavara. Tarvitko noudon mökille unohtuneille työavaimille tai ystävän luo jääneelle lompakolle? Muun muassa näihinkin kuljetuspulmiin saat meiltä helpotusta!

Tulevalle viikolle pääsisi vielä napsimaan kuljetusaikoja. Pikkuvälejä ja yksittäisien noutojen aikoja kalenterista vielä löytyisi. Tarjolla olisi vielä myös pari isompaa väliä nopeimmille. Kuljetushuoleen lääkettä saa helpoiten WhatsAppilla!