Siirry suoraan sisältöön

Viikko 12

Jos edellinen viikko oli kaiken kattava ja reunasta toiseen menevät, niin tällä viikolla oltiin hyvinkin spesifejä kyytiläisten kanssa.

Viikon vahvat teemat olivat sohvakuljetukset ja muutot.

Yleensä huonekalujen noudot on melko heterogeenistä tavaraa, kuljetettavaksi tulee niin sänkyjä, lipastoja, pöytiä kuin kaappejakin. Tällä viikolla kevätaurinko kuitenkin innosti tyyppejä sisustamaan olkkareita, ja mehän jeesattiin siinä hommassa. Niinpä suurin osa meidän matkassa kulkeneista mööpeleistä olikin sohvia. Odottelemme nyt, josko sohvapöydät saapuvat perässä tulevan viikon kuljetustilauksissa.

Jos meidän matkassa ei viikon varrella matkannut uudet huonekalut, niin silloin täytteenä oli muuttolaatikot. Monen asiakkaan omaisuus siirtyi meidän kyydillä uuteen osoitteeseen.

Eipä näiden lomaan juuri muuta mahtunutkaan, kuin muutamat poikkeavat tavaranoudot, sekä kaatopaikkakuljetukset. 

Viikon varrella päästiin myös jälleen tutustumaan niin uusiin asiakkaisiin kuin kohteisiinkin, muun muassa ratapihalla.